22.5.2015

Viikon blogihaaste: Minun päiväni



Päätin tehdä teille "jälleen" blogitallin viikon blogihaasteena minun päiväni. Osa pitää minua ehkä hieman outona kun sanon että maanantai on minun lempi päiväni. Mutta minulla on siihen syy, sillä valmennukset ovat aina maanantaina. Mutta jos ymmärsin haasteen oikein ideana on kertoa lempipäivästä.

Eli siis minun lempipäiväni on maanantai. Menen vielä muutamana päivänä kouluun maanantaina yhdeksään, joten herään aina maanantaisin 7.30. 

Teen aina normaalisti aamutoimet pesen hampaat, meikkaan, puen päälle, laitan koulurepun sekä käytän koiran vielä lenkillä. Sitten yleensä lähden kouluun 8.30 pyörällä tai skootterilla.

Seuraavaksi pääsen koulusta kello 15.00 eli aika myöhään, sillä valmennukset alkavat kello 17.00. Ennen tallille lähtöä syön päivällisen sekä vaihdan vaatteet. Sitten hyppäänkin skootterin selkään ja nokka kohti tallia. 

Tallilla yleensä ensimmäisenä tarkistan, että varmasti menen Vanilla. Jos minulla on enemmän aikaa saatan vaihtaa muutaman sanasen tallikavereideni kanssa, mutta kiireellisempinä päivänä suuntaan tallikaapilleni ja otan varusteeni sekä olen ostanut Vanille omat suojat, joten otan ne myös kaapistani ja suuntaan suoraan talliin. 

Yleensä harjaan Vanin valmiiksi. Harjauksen jälkeen menen valmennusryhmässä olevien ihmisten kanssa laittamaan kentälle esteitä. Meillä on tehty sellaiset aiheet valmiiksi joten sen mukaan aina hypätään. esimerkiksi viikolla 5 aiheena on suhteutettu etäisyys. Yksi aihe kestää aina kaksi viikkoa. Esteiden jälkeen laitan Vanin valmiiksi. Jos on ns. hienompi valmennus esim Piia Pantsun valmennus vaihdan Vanille myös satulahuovan, tällaista hienosäätöä! 

Kun valmennus on loppunut riisun Vanin, mutta jos Vani jatkaa seuraavalle tunnille niin sitten en tee mitään! Mutta harvemmin Vani jatkaa. Eli jos Vanin jalat ovat kuraiset putsaan ne vesikarsinassa hieman viileällä vedellä jonka jälkeen lisään kaksiteholinimenttiä! Ja tietystu harjaan ja puunaan Vanin vielä kerran.

Sen jälkeen onkin vuorossa varusteiden puhdistus. Käytän milloin mitäkin satulasaippuaa, mutta parhaimmaksi olen pistänyt stubbenin puhdistusaineet. Ne ovat todella hyviä. Pyrin pesemään saappaani joka tunnin jälkeen, eli laitan satulasaippuaa jonka pyyhin pois, sitten laitan sen jälkeen eccon nahanhoito ainetta se on tosi hyvää ja toimii vähän samalla tavalla kuin valjasrasva, sitä ei pyyhitä. Seuraavana on vuorossa satula. Puhdistan satulan istuinosan nihkeällä sienellä, mutta muut osat saltulasaippuaa käyttäen. Suitset avaan joskus mutta yleensä vain pesen ne myös saippualla. Sen jälkeen vien tavarat omille paikoilleen. Kun olen valmis, yleensä lähden kotiin ja kotona teen läksyt sekä olen vain. Noin kello 22.00-23.00 menen nukkumaan!

Kertokaa mitä piditte ja haluaisitteko näihin haasteisiin enemmän kuvia!?
Älkää unohtako laittaa kysymyksiä kysymyspostausta varten!
Millainen tallipäivä teillä on?

2 kommenttia :

  1. Olisi kiva kuulla mitä haasteita hevosen kanssa tulee yleensä.

    VastaaPoista
  2. Linkkaa blogisi kilpailu on nyt päättynyt! Käyhän kurkkaamassa: http://punaruunikko.blogspot.fi/

    VastaaPoista