Näytetään tekstit, joissa on tunniste esteratsastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esteratsastus. Näytä kaikki tekstit

29.7.2015

Sateinen starttaus

Nyt kun en ole vähään aikaan postaillut niin ajattelin että nyt olisi aika tehdä kisapostausta sateisista Riihimäen kisoista. Syynä postattomuuten on ideoiden uupuminen. Tämä postaus on kuvaton, sillä kisoissa ei ollut minulle kuvaajaa..

Kisat menivät hyvin sekä huonosti. Aloittelin jo edellisenä päivänä eli pesin suitset saappaat ymsyms. tällaisia perusjuttuja. Itse kisapäivänä Vani odotti karsinassa korvat tötteröllä hirnuen, kun kuulen Vanin hirnuvan tiedän aina että se on hellyydenkipeä, ja rapsutuksia vailla. Edellisenä päivänä yleensä pesen Vanin kokonaan mutta tällä kertaa edellisesta pesukerrasta oli vain kaksi viikkoa, joten ajattelin pestä vain Vanin jalat, koska ne olivat likaisen kellertävät. 

Ensimmäisenä starttasin 80 radan, joka ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa.. Ensinnäkin aloitin verryttelyn liian myöhään! Minun olisi pitänyt mennä verryttelemään ennen radankävelyä, sillä lähdin ensimmäisten joukossa eli olin kuudentena. No sitten lyhyt verkka ja hypyt olivat ihan ok. Sitten radalle! Ensimmäinen hyppy hyvä, jonka jälkeen unohdin radan kakkoselle tai no hyppäsin sen väärästä suunnasta. Joten minut luonnollisesti hylättiin. Ai että arsytti! No aina ei voi onnistua, ei edes joka kolmas kerta..


Seuraavana oli 90cm radan vuoro. Nyt menin verryttelemään ajoissa jotta ehtisin tekemään kaiken. Verryttelyssä Vani oli enemmän kuulolla ja jopa hieman enemmän pohkeen edessä. Hypyt olivat kivoja muutama puomi tuli alas koska tulimme niin pohjaan. Sitten minut kuulutettiin ja tallustimme sisään radalle, näytin Vanille muutaman "erikoiset" esteet. Vani ei yleensä kyttäile mitään. Tämä 90cm oli meidän toinen yysikymppi mitä mentiin joten meni kyllä omasta mielestä hyvin!

Sain lähtömerkin, nostin laukan ja laukkasin kohti ensimmäistä estettä. Ykköselle hyvä hyppy siitä suhteutettu etäisyys kakkoselle, otin hiukan liikaa laukkaa kiinni josta otimme sitten puomin matkaan mukaan. Siitä hiukan pidempi matka kolmannelle okserille joka sujui ongelmitta, sitten linja neloselle joka sujui hyvin. Seuraavaksi vitosen sarja a- hiukan isompi hyppy koska siinä oli okseri joten b- hiukan pohjaan tullut hyppy, mutta puomit pysyi kannattimilla. Seuraavaksi kuutos- ja seiska esteillä jälleen suhteutettu joka sujui myös ongelmitta. Sitten viimeisenä perusradan viimeisin este oli okseri joka sujui myös hyvin!




Haluatteko jatkossakin vaikka ihan perus treeneistä vieota?
Seuraavat kisat ovat Lahdessa Takkulan tallilla, tuntiratsastajien mestaruuskilpailut!
Mitä tykkäsitte tästä postauksesta, kertokaa! :)

3.7.2015

Sunnuntaisia hyppelöitä Darilla!

Hejssan! Dari postaukset ovat jääneet todella vähälle joten nyt sitten tulisi Dari postausta kun olette myös Darista postausta pyytäneet. Sekä syynä siihen että postauksia ei ole tullut on se, että on kesä ja lämpimät säät, joten haluan nauttia niistä uimalla ja kavereiden kanssa aikaa viettäen, joten postauksien kirjoittaminen on jäänyt naurettavan vähälle! Ja en ole muuten tainnut kertoa että Aulangon hepat ovat tällä hetkellä lomalla laitumella Lepaalla ja tulevat 5. päivä takaisin.

Eli viime sunnuntaina hyppäsin Darilla viimeisen kerran sillä vuokraus loppui viimeinen päivä kesäkuuta. Darin kanssa sain viettää ihanan ja sateisen kesäkuun mutta sateista viis minä tykkään itse ratsastaa sateessa, en tiedä miksi, mutta tärkeintä on että pitää hauskaa hevosensa kanssa! Ratsastuksen ei mielestäni tarvitse olla liian pakolla tehtävää sillä innokkuus saattaa kadota, mutta tavoitteellisuus on pidettävä mielessä jos tavotteita on itsellensä ja hepallensa asettanut.

C. Silja Pitkänen

Aloitin laittamalla Darin valmiiksi ja siirryin kentälle kävelemään pitkin ohjin. hetken käveltyäni otin ohjat ja rupesin taivuttelemaan ja asettelemaan Daria jotta saisin siitä vetreän ja pyöreän, helpommin sanottu kuin tehty. Dari tykkää yleensä kulkea pää ylhäällä ja olla hyvin vastahakoinen ohjalle ja pohkeelle, ei tosin aina kyllä niitä poikkeuspäiviäkin löytyi ihan kivasti. Kun taas huomasin että en saa Daria sellaiseen muotoon pääyin siirtyä kokonaan ympyrälle ja tehdä ympyrätyöskentelyä, sillä kuukauden aikana huomasin että ympyrätyöskentely auttaa uskomattoman paljon. Kannattaa siis kokeilla! Aloin hetken ravattua ympyrällä tulemaan puomeja, jotka onnistuivat ainakin omasta mielestäni hyvin.

C. Silja Pitkänen

Puomien tulon jälkeen rupesin hyppäämään. Darilla ei oltu ennen hypätty paljoa joten heti ei voinut ruveta hyppäämään korkealta ja kovaa. Tykkäsin paljon hypätä Darilla se kulkee omalla moottorilla sillä on hyvä hyppytekniikka kaikin puolin toimiva estehevonen. Minusta oli ihana nähdä miten noin sympaattinen poni hyppää kuin vanha konkari. Muutamat hypyt tulivat joko todella kaukaa tai todella läheltä mutta oivalsin että kannattaa pitää pohkeet kiinni niin ehkä hyppäpaikka paranee..:).

C. Silja pitkänen
En tiedä onko tämä parhain kuva, mutta ainakin yksi hauskimmista, huomatkaa ilmavara :)

Kun aloin hyppäämään Darilla askel ja kaikki muutkin paranivat huomattavasti, kaikki pyöreeksi ratsastaminen ja asettaminen ja taivuttaminen unohtui, koska minä en ainakaan esteradalla jaksa enkä halua miettiä missä se hevosen pää on. Alussa esteet olivat noin 50cm-60cm ja lopussa ne olivat 90cm, ja sielläkin oli kunnon ilmavara. Minua kehotettiin, että kannattaa ajatella että on kiire ja kuin olisi uusinnassa,  tietenkään ei saa ruveta hosumaan. Ja se kehotus toimi esteet tulivat eteen hyvine paikkoineen ja sain ratsastettua hevosen hyväksi esteiden välissä. Nyt kuvat saa kertoa hyppyfiiliksistä!

C. Silja Pitkänen
1. 

C. Silja Pitkänen
 2.

C. Silja Pitkänen
 3.

C. Silja Pitkänen
4. 

C. Silja Pitkänen
5.

Mitä piditte postauksesta?
Mikä kuvista oli suosikkinne?
Haluaisitteko jossain kohtaa minulta videoita tai videopostauksia esimerkiksi kisoista?, kommentoikaa alas!


26.5.2015

Piia Pantsun valmennus 18.5.-19.5.-15

Tykkäätekö mun ilmeestä! :D

Elikkä siis ensimmäiseksi pahoittelut siitä, että tämä postaus tulee näin myöhään, minulla ei vain ole ollut jaksamista kirjoittaa tätä postausta, vaikka tämä postaus olisi minun mielestäni aika kiinnostavaa luettavaa. Olin Pantsun valmennuksessa maanantaina ja tiistaina. Sää oli ensimmäisenä päivä aivan kaamea vettä tuli tuutin täydeltä oli kylmä ja märkää, (ja Hienohelma Vanihan ei tykkää vesilätäköistä). Olen taas niin kiitollinen äitille ja isille jotka maksavat minulle tätä harrastusta sillä jälleen Pantsun tarkkojen silmien alla opin lisää ratsastuksesta, ja hevosesta, tässä tapauksessa Vanista.

Eli ensimmäisenä päivänä on siis "puomi"päivä. Jonka tarkoituksena on venyttää, jumpata ja irroitella hevosta. Vani oli alussa aivan kamala ratsastaa. En saanut sitä kuulolle ollenkaan se oli vetelä, pohkeen takana sekä taivaallisen jäykkä ja haluton tehdä mitään. Piia sanoi minulle heti kun aloitimme ravaamaan että Oona pidennä jalustimia kaksi reikää, no minähän tein töitä käskettyäni ja pidensin jalustimia kaksi reikää. Jalustimet tuntuivat pitkiltä, mutta kyllä niihin aika nopeasti tottui. Pantsu sanoi, että olen käyttänyt liian lyhyitä jalustimia, josta on seurannut se ongelma että ratsastan ainoastaan pelkällä kädellä ja unohdan jalat kokonaan.

Meillä oli siis paljon puomeja. Tykkään puomeista erityisesti sen takia, koska siten saan hevosen taipumaan paremmin sillä meillä ongelmana on että Vani on todella jäykkä. Puomit olivat ns. ympyrällä, eli tehtiin aina ympyrä jossa aseteltiin ja taivutettiin. Yhdellä ympyrällä oli aina kolme puomia. Vani meni joka ikinen kerta viimeisestä puomista ohi, koska en vain saanut käännettyä sitä. (kannattaisi Oona käyttää niitä jalkoja).

Ensin tulimme käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa. Yleensä Pantsun valmennuksissa on paljon jumppasarjoja, joita oli myös nytkin. Välejä en muista mutta olisikohan niihin tullut yhteen väliin neljä askelta jos en hirveästi väärin muista. Vani oli alusta asti vetelä ja pohkeen takana. Mietin jo hetken mitähän tästäkin tulee. Mutta päätin että nyt ei luovuteta! Vanilla eivät askeleet tahtoneet riittää kun oli niin vetelä ja hidas, mutta hetkellisten spurttien ottojen jälkeen homma alkoi luistamaan. Ensimmäisenä päivä esteet olivat pieniä. Tarkoituksena olikin harjoitella tekniikkaa eikä korkeutta!

Jumppasarjan jälkeen siiryimme linjaan, jossa oli puomi-portti-puomi ja askelmäärää en muista olisikohan ollu 5,6,7 jotain sinne päin ja sen jälkeen vesimatto-okseri. Tykkään mennä Vanilla puomi-este-puomi tehtäviä, koska huomaan ja tunnen selkään miten askeleen näkeminen ja havainnoillistaminen paranee kun tekee sellaisia tehtäviä, joista huomaa että on apua. Vesimatto-okseri oli simppeli olin varma että Vani ei tulisi kieltämään, koska olen hypännyt sitä niin useasti. Eipä muuten kieltänytkään.










Toisena päivänä oli ns. ratapäivä. Jossa hypättiin ihan kunnonrataa. Tuumailtiin Pantsun kanssa ensimmäisenä päivänä, että mitäpä jos kokeiltaisiin Vanille ihan uuttaa ja toisenlaista kuolainta. Eli ratapäivälle valitsin gag-kuolaimet, jossa on siis kaksi ohjaa. Eli ei muutakun vaihtamaan kuolaimet ja testaukseen. Yllätyin todella paljon miten H Y V I N Vani liikkui. Se oli reipas, muodossa taipui ja asettui, ja mikä parasta se tuntui selästä niin hyvälle ratsastaa, että mietin onko mulla alla enää tämä sama hevonen joka oli ensimmäisenä päivänä.

Rata oli aika haastava, mutta ei yhtä haastava kuin Pantsussa yleensä. Aloitimme tekemällä laukkaa ja ravia itsenäisesti. Kun verryttely oli tehty rupesimme hyppäämään aitajohdetta, jonka päällä piti vaihtaa laukka ja myös suuntaa. Vani ei osaa tehdä lennosta suoraan hienosti laukanvaihtoa, mutta esteen päällä se joka ikinen kerta vaihtoi laukan, olin ihan hämmästynyt. Pantsukin huomasi miten Vani todella paranu ja käytti selkäänsä hypyissä!


Taas oli jumppasarjoja, ja linjoja. Toisena päivänä oli selvästi lämpimämpää ja oli mukava mennä. Rata oli aika pitkä. Huomasin että kun ratsasti Vanilla gageilla niin piti oikeasti ratsastaa super paljon jalalla, koska muuten Vanista tuli pitkä ja se kiihtyy todella paljon. Tästä toisesta päivästä en muista paljoakaan. 

Mutta siis oli myös yhden askeleen jumppasarja joita oli 3-4 estettä peräkkäin, Pantsu sanoi että jumppasarjassa Vania joutuu ottamaan kiinni, koska siitä tulee todella pitkä ja se kolhii ja tiputtaa. Mutta muuten Vania saa ratsastaa eteenpäin, koska se ei meinaa saada askelta riittämään hevosväleihin.






Mitäs tykkäsitte tästä postauksesta?
muistakaa kysellä, sillä teen kysymysvideon!
Blogi tulee hieman muuttumaan, mutta päätähtenä pysyy edelleen Vani, mutta saattaa tulla myös toinen heppakaveri! Arvaako joku mikä!? :)