16.4.2015

Estevalmennus 13.4.-15

Heippa kaikki! Mietin pitkään kirjoittaisinko tämän postauksen estevalmennuksesta vai en. Mutta päätin lopulta että kyllä kirjoitan! Aluksi Vani tuntui suorastaan aivan järkyttävältä, todella pohkeen takana ja Vani ei halunnut liikkua melkein olleenkaan eteenpäin. Se vain pukitteli ja hyppi ja pomppi, alku oli siis täys katastrofi tai siltä se ainakin selkään tuntui, en sitten tiedä miltä se oikeasti näytti. Kuvia valmennuksesta ei valitettavasti tullut, mutta videoita meistä otettiin, mutta ongelmien takia päätin, että en niitä tänne julkaise, mutta voin koittaa piirtää mitä tehtäviä tehtiin ja miten esteet olivat.


Alussa siis tulimme niin sanottua kahdeksikkoa, eli esteen päällä piti vaihtaa aina laukka ja vaihtaa suuntaa. Vani ei osaa vaihtaa lennosta laukkaa, mutta esteen päällä se sujui yllättävän hyvin. Tämä kyseinen tehtävä oli meille aika hankala, mutta kerta kerralta Vani kyllä parani todella paljon, Vani jää varsinkin alussa todella paljon pohkeen taakse, mutta kun saan sen reippaaksi niin yleensä sujuu hyvin. Piirrän teille muitakin tehtäviä mitä teimme ja sitten kerron lisää koko radasta:




Eli tässä oli kokonainen ja viimeinen rata jonka tulimme, esteet oli ehkä 75cm-80cm korkuisia. Viimeisellä radalla Vani imi ehkä hieman liikaa jolloin en enää saantu käännettyä viimeiselle esteelle, jolloin mentiin ohi. Muuten Vani meni kaikesta huolimatta minun mielestäni hyvin.

24.4.-15 on ratsastus kilpailut, jos haluatte kisavideopostausta niin voin kuvata jos vain halutte. Muutenkin kommenttiboksiin saa heitellä kommenttia.

4 kommenttia :

  1. ihana postaus !! ❤ t kata xd

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus :3 Kerro ens kerralla enemmän vaik tehtävästä, mikä oli vaikeeta ja mikä helppoo tms. Ja tee jossai vaihees Tavoitteet 2015-postaus? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiitoos. Mä kerron, ja joo toi oli tosi hyvä idea mä laitan sen listalle!!

      Poista