12.4.2015

Blogin aloitus ja hieman kuulumisia

Heippa!
Eli päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. Mietin pitkään, että perustanko blogin vai en, mutta päädyin tekemään päätöksen että kyllä,kyllä haluan. Tajusin että mitä menetettävää minulla on jos perustan tämän. Minun blogini vaatii vielä hieman fiksailua ja banneri pitää uusia.
 Olen siis Oona, koko nimeltäni Oona Sofia Lehtonen. Olen syntynyt vuonna -99 eli olen 16-vuotta vanha. Asun Etelä-Suomessa, tarkemmin Hämeenlinnassa. Käyn Hämeenlinnan Yhteiskoulua. Olen ratsastanut yhdeksän vuotta ja minusta voitte lukea lisää täältä.

     
Vanin kanssa meillä on yhteistä taivalta takana noin alle vuosi. Vani on luonteeltaan rauhallinen ja kiltti, ja se käyttäytyy tilanteessa kuin tilanteessa kiltisti ja asiallisesti. Olemme kilpailleet Vanin kanssa seuratasolla 80cm:ssä, mutta tarkoitus olisi hypätä 90cm:miä. Vanista voitte lukea lisää täältä.



Minulle kuuluu hyvää, mulla on tiistaina englannin valtakunnallinen koe, enkä varmasti osaa siinä yhtään mitään. Nyt on koulussa aika rauhallista, kun ei ole kokeita joihin pitäisi lukea, mutta jakson lopussa taas kokeet alkavat. Meillä oli muuten yhteishaut, ja minä hain sosiaali-ja terveysalalle kaksoistutkintoon. En halunnut mennä lukioon, koska en oikein tykkää lukea koulukirjoja enkä kyllä mitään muitakaan kirjoja joten päätin että amis-tai kaksoistutkinto olisi minulle paras vaihtoehto. Minulle saa jättää toivevideoita, pääosin esimerkiksi joka maanantai tai tiistai julkaisen valmennuspostauksen, koska luulisin että teitä kiinnostaa minun valmennukset. Opettelen käyttämään kameraani joka on siis Canon EOS 600D, joka on todella hyvä kamera. Olen hankkimassa tässä jossain vaiheessa uutta putkea joten toivon, että tuolla kamerasta mukana tulleella putkella saisi edes jotenkin hyviä kuvia. Olen siis vasta-alkaja valokuvaaja ja vinkkejä miten saa parempia kuvia voi jättää alas kommentteihin. Valmennuksista saattaa myös joskus tulla videoita. Ajattelin että joskus voisin tehdä videopostauksia sekä my day:ta ja muutenkin videoita erilaisia. Ajattelin myös tehdä erilaisia postauksia koska ratsastan ainoastaan lauantaisin ja maanantaisin. Joten ideoita voi jättää kommentteihin. Postauspäivät ja postausajat ovat vielä minulla auki, että milloin julkaisen postauksen. Luultavasti joka toinenpäivä tai joka kolmaspäivä. Eilen olin Tampereen hevosmessuilla ja ostin kolme kivaa juttua. Ostin Animon Nolook ratsastushousut sekä hahdet roeckelin grip ratsastushanskat. Voin kertoa vaikka kokemuksia huomenna tai ylihuomenna tulevassa postauksessa millaiset ne olivat päällä ja tykkäsinkö vai en, voin myös laittaa muutamia kuvia.

En löytänyt parempaa kuvaa, voin jossain postauksessa näyttää paremmin :D.  Animoista tingin hieman, ovh. 229€, alennuksessa 160€ ja tingin housut 150€. Housut on oikeasti polvi grip paikkaiset, eikä kokopaikkaiset ja väri on semmoinen jännä sininen.

Siinä rockelit, eli ne ovat aivan tavalliset mustat perus hanskat hintaa näille molemmille tuli yhteensä 70€




3 kommenttia :

  1. kiva postaus ja blogi oonaa ❤❤ t.kata (mul ei oo käyttäjää tääl ) XD

    VastaaPoista
  2. hienooo hei

    VastaaPoista